Historiaa....
Tiloissa, jossa toimimme, on ollut autokorjaamo jo 1940-luvulta alkaen. Ympäristö on kokenut suuriakin muutoksia, mutta onneksemme olemme saaneet jäädä.
yllä kuvassa työnjohto 1960-luvulla,vasemmalta Jorma Lehto, Pentti Kakko ja Alpo Peräniitty
yllä;kuva kadultapäin 1960 - luvulla
alla; kuva oveltamme 1970 - luvulla
Antero Hyytiäinen aloitti työt Leppäsuon Autossa vuonna 1962. Hän työskenteli autoasentajana aina vuoteen 1970 saakka, jolloin siirtyi työnjohdon puolelle. Henkilönkuntaa oli tuolloin paljon enemmän kuin nyt; asentajia parisenkymmentä, työnjohtaja, töidenvastaanottajia 2, varastonhoitajia 2, autonkuljettaja/lähetti sekä toimistossakin 2-3 työntekijää. Vuodesta 1970 vuoteen 1977 korjaamo oli VV-Auton, ja vuonna 1977 Leppäsuon Huoltokorjaamo Oy perustettiin; yrittäjiksi ryhtyivät Antero Hyytiäinen ja Sakari Ruusuvirta *. Sakari oli tullut autonasentajaksi melkeinpä heti Anteron perään jo vuonna 1964. Suuret muutokset olivat kuitenkin edellytyksenä korjaamotoiminnan jatkumiselle, joten henkilökunnan määrä tippui nopeasti alle puoleen.

Sakari jäi ansaitulle eläkkeelle toukokuussa 2001 ja Antero puolestaan tammikuussa 2007. Tällä hetkellä henkilökuntaan kuuluu Anteron poika, yrittäjänä toimiva Jukka.
Maahantuojan valtuuttamana ( VW-Audi-Seat) korjaamona olimme vuodesta 1989 aina vuoteen 2003. Valtuutuksen päättymiseen vaikutti EU:n moottoriajoneuvojen jakelua koskeva ryhmäpoikkeusasetus.
*- lyhyen aikaa oli myös kolmas osakas.